EU-vaalit 2024
Europarlamenttivaaleissa päätetään yhteisistä asioista. Sinä voit vaikuttaa, että myös me itä- ja pohjoissuomalaiset olemme mukana päätöksenteossa. Sinunkin äänesi kuuluu Eurooppaan.
Euroopan parlamenttiin valitaan 15 suomalaista kesäkuussa 2024. Äänesi on tärkeä, sillä EU-rahoituksella Itä- ja Pohjois-Suomeen luodaan tulevaisuuden työpaikkoja. Investoinnit alueellemme lisäävät hyvinvointia ja turvallisuutta. Ja vapaan liikkuvuuden ansiosta sinäkin voit löytää mielekkäitä opiskelu- ja työmahdollisuuksia läheltä ja kaukaa.
EU:n ansiosta suurin osa Suomea on ja pysyy houkuttelevana koulutus-, työ- ja kotipaikkana.
Kansainväliset koulutusmahdollisuudet ja vapaa liikkuvuus
EU-jäsenyyden myötä koulutukseen liittyvät kansainvälistymisen mahdollisuudet ovat lisääntyneet Suomen ulkopuolella sekä kotikampuksellasi! Voit suorittaa tutkintosi ulkomailla, lähteä vaihtoon Erasmus+ -ohjelman tuella tai osallistua oppilaitoksesi kansainväliseen järjestötoimintaan.
Itä- ja Pohjois-Suomessa on valtavan hyvät opiskelumahdollisuudet, ja kansainvälisyys on oppilaitoksissa arkipäivää. Esimerkiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK on osa Eurooppa-yliopisto INGENIUMia, joka on kymmenen eurooppalaisen korkeakoulun muodostama kampus. Savonia-ammattikorkeakoulu on mukana yhdeksän eurooppalaisen ammattikorkeakoulun ja yliopiston muodostamassa EU4Dual-allianssissa. Visiona on rakentaa vuoteen 2030 mennessä maailmanluokan työelämälähtöinen eurooppalainen yliopisto.
Tutustu Itä- ja Pohjois-Suomen korkeakoulujen kansainvälistymismahdollisuuksiin:
Hiilineutraali pohjoinen
Suurin osa Suomea sijaitsee arktisella vyöhykkeellä. Yhdessä voimme huolehtia, että Itä- ja Pohjois-Suomen kaunis ja ainutlaatuinen luonto säilyy meidän ja myös tulevien sukupolvien nautittavana.
Miten EU voi edistää asiaamme? Esimerkiksi myöntämällä rahoitusta hankkeisiin, joilla on oikeasti vaikutusta. Käynnissä oleva Ylä-Savon hybridituotantohanke sai 19,2 miljoonaa euroa Next Generation EU -rahoitusta. Hanke koostuu keskitetystä biokaasu- ja nesteytyslaitoksesta Kiuruvedellä sekä kolmesta satelliittilaitoksesta Lapinlahdella, Nurmeksessa ja Sonkajärvellä. Keskuslaitos käsittelee vuosittain noin 460 000 tonnia raaka-ainetta, josta suurin osa on maatilojen lantaa.
Toiminnassa muutetaan lannan sekä elintarvikeketjun jätteet ja tähteet kiertotaloustuotteiksi. Tavoitteena on pienentää liikenteen ja ruoantuotannon hiilijalanjälkeä – samalla parantaen suomalaisten maatilojen toimintaedellytyksiä.
Laitos tuottaa 1 TWh nesteytettyä biokaasua raskaan liikenteen käyttöön. Se vastaa noin 100 miljoonaa litraa dieseliä.